Ohita
Orkla Suomen toimitusjohtaja Pasi Flinkman
Orkla Suomen toimitusjohtaja Pasi Flinkman

Blogikirjoitus -

Ukrainan sota aiheuttaa merkittäviä haasteita päivittäistavarakaupalle

Kuten koko muu maailma, myös me Orklalla seuraamme Ukrainan kriisiä tarkasti. Me emme voi hyväksyä Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja osallistumme osaltamme demokratian puolustamiseen sekä taloudellisilla pakotteilla että humanitaarisella avulla. Olemme muun muassa lakkauttaneet oman tuotantomme Venäjällä.

Olenkin erittäin ylpeä siitä suuresta auttamisenhalusta, mikä työntekijöissämme ja Orkla-yrityksissä on vallinnut kriisin alusta saakka. Meillä on ollut mahdollisuus tukea Punaisen Ristin toimintaa rahallisesti, ja useasta Orkla-maasta on lähtenyt tuotelahjoituksia kriisialueelle.

Raaka-aineiden saatavuudessa suurta epävarmuutta

Sota on ensisijaisesti humanitaarinen ja inhimillinen katastrofi. Sen lisäksi se vaikuttaa globaalisti sekä poliittiseen että taloudelliseen tasapainoon. Sota vaikuttaa myös merkittävästi varsinkin elintarvikesektorin raaka-aineiden hintoihin ja saatavuuteen.

Ukraina on yksi maailman tärkeimmistä maataloustuotteiden toimittajista, ja sota vaikuttaa muun muassa viljojen, kasviöljyjen, pakkausmateriaalien, tomaattipyreen, ja sinapinsiementen saatavuuteen. Tutkimme jatkuvasti soveltuvia ja saatavilla olevia vaihtoehtoja, jotta pystymme pitämään tuotantomme käynnissä ja turvaamaan elintarvikkeiden saatavuutta sekä kaupalle että kuluttajille.

Raaka-aineiden saatavuushaasteista johtuen elintarviketeollisuudessa voidaan joutua nopeidenkin raaka-ainevaihdosten eteen. Lisäksi olemme ennennäkemättömän epävarmuuden edessä, kun pitkän aikavälin näkymät ovat parhaimmillaankin sumun peittämiä.

Tuote- ja kuluttajaturvallisuus edellä kaikissa raaka-ainemuutoksissa

Näistä haasteista johtuen olemmekin erittäin kiitollisia Ruokaviraston päätöksestä helpottaa tiettyjen elintarvikkeiden pakollisia pakkausmerkintöjä tiettyjen raaka-ainemuutosten yhteydessä. Tämä poistaa yhden aikaa-vievän momentin juuri tilapäisissä tuotemuutoksissa.

Meillä Orklalla tuoteturvallisuus on kunnia-asia, ja tuotteitamme pitää myös jatkossa pystyä nauttimaan ilman pelkoa esimerkiksi allergisista reaktioista. Siksi tulemme kertomaan kaikista mahdollisista muutoksista ainakin tuotteidemme verkkosivuilla ja tarvittaessa uusimme myös pakkaukset.

Koko alaan kohdistuu merkittävää kustannuspainetta

Päivittäistavarakauppaan kohdistui kustannuspainetta jo pandemian aikana, ja Ukrainan sodan myötä kustannukset ovat lähes räjähtäneet käsiin. Merkittävää nousua on niin energian, kuljetusten, raaka-aineiden kuin pakkausmateriaalien hinnoissa.

Rajusti nousevat kustannukset vaikuttavat hinnoitteluun joko nyt tai myöhemmin tänä vuonna. Mahdolliset hinnankorotukset ovat kuitenkin edellytys alan toimijoiden toiminnan ja työllistämismahdollisuuksien jatkuvuudelle sekä raaka-aineiden saatavuuden varmistamiselle.

Vastuullisuuden merkitys laajentuu kriisitilanteessa

Poikkeustilanteessa vastuullisuuden merkitys korostuu ja jopa laajenee. Tänään julkaistusta Orklan vastuullisuusraportista voi lukea edistyksestä omalla ympäristövastuun matkallamme ja kuinka etenemme määrätietoisesti kohti pitkän aikavälin tavoitteitamme.

Kriisitilanteessa korostuu ympäristövastuun lisäksi myös vastuu ihmisistä. Meille onkin erityisen tärkeää tarjota koko henkilöstöllemme turvallinen työpaikka myös kriisin keskellä. Emme myöskään missään vaiheessa unohda sitä, että Ukrainan sota koskettaa ensisijaisesti ukrainalaisia ja että humanitäärinen kriisi on siellä paikan päällä. Siksi teemme kaiken voitavamme, jotta tämän valtavan humanitäärisen kriisin inhimilliset ja taloudelliset vaikutukset olisivat mahdollisimman pienet.

Pasi Flinkman

Kirjoittaja työskentelee Orkla Suomen toimitusjohtajana ja seuraa mielenkiinnolla mihin suuntaan päivittäistavarakauppa ja kuluttajabrändit kehittyvät.

Twitter @FlinkmanPasi
LinkedIn: www.linkedin.com/in/pasiflinkman

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Nina Olin

Nina Olin

Lehdistön yhteyshenkilö HR- ja viestintäjohtaja 0505727470
Eine Alho

Eine Alho

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager / Viestintäpäällikkö 0503053057

Edustamme Suomessa yli 60 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen

Haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat vastuullisempia valintoja. Suomessa toimivat Orkla-yritykset edustavat yli 60 rakastettua tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.

Orkla Finland
Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi