Ohita
Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Heidi Stirkkinen
Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Heidi Stirkkinen

Blogikirjoitus -

Vastuu on meidän

Tänä keväänä ajatuksemme ovat olleet vahvasti Ukrainassa ja sodan jalkoihin joutuneiden ihmisten luona. Samanaikaisesti olemme saaneet jälleen uuden muistutuksen toisesta kriisistä, kun kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on julkaissut tuoreimmat raporttinsa.

Raporttien mukaan päästövähennyksiä on kiihdytettävä jo seuraavan vuosikymmenen aikana, jotta kansainväliset tavoitteet ilmaston lämpenemisen rajaamiseksi voidaan saavuttaa. Toivoa on onneksi edelleen, mutta ilmastotekoja vaaditaan entistä nopeammin.

Tämänvuotisen Orkla Sustainable Life Barometer -tutkimuksen tulokset osoittavat, että myös kuluttajien tietoisuus ilmastokriisistä on nousussa. Tutkimus osoittaa, että suomalaiset kuluttajat tuntevat vastuunsa ja ovat monessa mielessä jopa naapureitaan vaativampia vastuullisten kulutusvalintojen tekijöitä.

Peräti 68 prosenttia suomalaisista pyrkii suosimaan valinnoissaan vastuullisia yrityksiä. Vastuullisen suomalaisen kuluttajan erityispiirre on se, että täällä ollaan muita maita halukkaampia välttämään vastuuttomina näyttäytyvien yritysten tuotteita ja palveluita. Kun kaikista kyselyn vastaajista 36 prosenttia kertoo boikotoivansa vastuuttomia yrityksiä, Suomessa luku on peräti 56 prosenttia.

Aivan helppoa vastuullisten valintojen tekeminen ei kuitenkaan aina ole. Noin kaksi kolmasosaa kaikista pohjoismaalaisista – myös suomalaisista – on sitä mieltä, että vastuullisten tuotteiden tunnistaminen on vaikeaa.

Vastuu tilanteen korjaamisesta on yrityksillä. Meidän täytyy tuoda markkinoille entistä vastuullisempia tuotteita – ja viestiä niiden vastuullisuudesta selkeästi ja luotettavasti.

Me Kotipizzalla olemme tunnistaneet vastuumme ja teemme jatkuvasti työtä täyttääksemme molemmat vaatimukset.

Olemme sitoutuneet tekemään kaikista ruokatuotteistamme hiilineutraaleja vuoteen 2030 mennessä. Yksi tärkeä askel hiilitiekartallamme on vastuullinen energia. Tänä keväänä Kurikassa käynnistyy Kotipizzan oma tuulivoimala, jonka ansiosta pizzat paistuvat pian puhtaalla sähköllä.

Tuotekehityksessämme tehdään jatkuvasti työtä pienipäästöisten kasvipohjaisten tuotteiden parissa. Tavoitteenamme on myös tuoda kaikkiin tuotteisiimme hiilijalanjälkimerkinnät tämän kevään aikana.

Tiedämme kuitenkin, etteivät vastuullisuus ja selkeä viestintä riitä. Vastuullisimmankin pizzan täytyy myös maistua maittavalta. Kukaan ei himoitse vastuullista pizzaa, mutta kaikkien tekee joskus mieli herkullista pizzaa.

Tervetuloa siis tekemään vastuullisia ja herkullisia valintoja!

Heidi Stirkkinen
Toimitusjohtaja
Kotipizza Group

Twitter: @heidistir
LinkedIn: linkedin.com/in/heidi-stirkkinen-68957b168/

Orklan Vastuullisesti hyvää -podcastin uusimmassa jaksossa puhutaan ilmastotoiveikkuudesta. William von der Pahlenin vieraina jaksossa ovat kirjailija ja tiedetoimittaja Risto Isomäki sekä Orklan viestintäjohtaja Nina Olin.

Kuuntele jakso täältä.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilö/-t

Eine Alho

Eine Alho

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäasiantuntija / Communications Specialist Orkla Corporate Communications Finland 0503053057

Orkla on Pohjoismaiden suurin päivittäistavarakaupan tuotemerkkien toimittaja

Me Orklalla haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat hyväksi niin ihmisille kuin ympäristölle. Tarjoamme vastuullisia vaihtoehtoja niin arkeen kuin juhlaan.

Orkla Finland
Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi