Ohita
Monivitamiinit voivat vähentää miesten sairastumista syöpään

Uutinen -

Monivitamiinit voivat vähentää miesten sairastumista syöpään

Vuoden 2012 lokakuun puolivälissä julkaistu tutkimus on laaja, satunnaistettu, lumekontrolloitu kaksoissokkotutkimus, johon osallistui tutkimuksen alkaessa 14 641 vähintään 50 vuotta täyttänyttä yhdysvaltalaista mieslääkäriä. Heille annettiin tavallista monivitamiinivalmistetta ja lumevalmistetta. Tutkimus aloitettiin vuonna 1997 hoidolla ja seurannalla, jotka jatkuivat kesäkuuhun 2011. Osallistujia seurattiin keskimäärin 11,2 vuoden ajan. Tutkimuksessa käytetyn tavallisen monivitamiinivalmisteen pitoisuudet vastasivat päivittäistä keskiannosta noin 100-prosenttisesti.

Tutkimuksen vahvuuksia ovat sen pitkä seuranta-aika sekä se, että tutkittavat ottivat päivittäin monivitamiinia tunnollisesti ja säännöllisesti. Tutkimukseen osallistuvat noudattivat saamiaan ohjeita hyvin, ja neljäntenä tutkimusvuonna monivitamiinia otti 76,8 % ja vastaavasti lumevalmistetta 77,1 %. Kahdeksantena tutkimusvuonna vastaavat luvut olivat 72,3 % ja 70,7 %, tutkimuksen lopussa 67,5 % ja 67,1 %.

Päivittäin monivitamiinia ottaneiden miesten kokonaissairastuvuus syöpään oli tilastollisesti merkitsevästi vähäisempää kuin lumelääkettä saaneilla tutkittavilla.

Johtopäätös:

Tässä laajassa satunnaistetussa lumekontrolloidussa kaksoissokkotutkimuksessa, johon osallistui keski-ikäisiä ja sitä vanhempia miehiä, pitkällä aikavälillä otettu päivittäinen monivitamiinilisä vaikutti tilastollisesti merkitsevästi ensisijaiseksi päätetapahtumaksi valittuun syöpään sairastuvuuteen yli kymmenen vuoden hoidon ja seurannan jälkeen.

Pohdinta:

Tulokset ovat olleet vaihtelevia pitkäaikaisesta monivitamiinien käytöstä tehdyissä havaintotutkimuksissa, joiden päätetapahtumana on ollut syöpä. Toistaiseksi laajoissa satunnaistetuissa tutkimuksissa, joissa on selvitetty yksittäisten tai muutamien yhdistettyjen vitamiinien tai mineraalien suurten annosten vaikutusta syöpään, ei vaikutusta yleisesti ole todettu olevan.

Tässä tutkimuksessa tulokseksi saatu syöpään sairastumisen kokonaisriskin väheneminen puhuu sen puolesta, että useammasta vitamiinista ja mineraalista koostuva annokseltaan pienempi vitamiiniyhdistelmä voi olla ratkaiseva syövän ennaltaehkäisemisessä aiemmin tutkittujen yksittäisten vitamiinien ja mineraalien suurien annosten sijaan.

Tähän tutkimukseen osallistuneet tutkittavat edustavat hyvin ravittua keskivertoväestöä, jossa vitamiinien syömisen vaikutus syöpään sairastumiseen saattaa olla vähemmän merkittävää kuin heikommin ravitussa väestössä. On mahdollista, että monivitamiinien kemiallinen ennaltaehkäisevä vaikutus olisi ollut suurempi, jos hoito ja seuranta olisi kestänyt nykyistä kauemmin.

Lähde:

The pycihians’ health study II randomized controlled trial

Gaziano, J.M., Sesso, H.D., Christen, W.G., Bubes, V., Smith, J.P., MacFayden, J., Schvartz, M., Manson, J, E., Glynn, R.J & Buring, J.E.

JAMA, 2012;308 (18).


Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Nina Olin

Nina Olin

Lehdistön yhteyshenkilö HR- ja viestintäjohtaja 0505727470
Eine Alho

Eine Alho

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager / Viestintäpäällikkö 0503053057

Edustamme Suomessa yli 60 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen

Haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat vastuullisempia valintoja. Suomessa toimivat Orkla-yritykset edustavat yli 60 rakastettua tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.

Orkla Finland
Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi