Ohita
Orkla tuo kauppoihin menestysbrändi NATURLI’n – kiinnostus kasvipohjaisiin tuotteisiin on Suomessa Pohjoismaiden korkeinta

Tiedote -

Orkla tuo kauppoihin menestysbrändi NATURLI’n – kiinnostus kasvipohjaisiin tuotteisiin on Suomessa Pohjoismaiden korkeinta

Kiinnostus kasvipohjaista syömistä kohtaan on tutkimusten mukaan Suomessa valtavirtaa. Lähes puolet suomalaisista haluaa lisätä kasvisten osuutta ruokavaliossaan, ja 16 % syö jo nyt kasvispainotteisesti tai täysin kasvipohjaisesti.* Yksi Orklan lähivuosien tavoitteista on kasvipohjaisten tuotteiden lisääminen, ja vegaanibrändi NATURLI’n lanseeraaminen on tärkeä osa tätä työtä. 

Yhä useampi kuluttaja Suomessa syö kasvipohjaista ruokaa ja haluaa pienentää ruokavalionsa ilmastovaikutusta. Orklan oman kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaiset ovat pohjoismaalaisista jopa kaikista innokkaimpia kokeilemaan uusia kasvipohjaisia tuotteita. Toisaalta saman tutkimuksen mukaan suomalaisten mielestä vegaaniruoan maussa olisi myös parantamisen varaa.

Orkla vastaa kuluttajien toiveisiin tuomalla kauppoihin NATURLI’n, jonka rakennusaineina on 100 % kasvipohjaisuus ja 100 % herkullisuus. Yli 30 vuotta vegaaneja ilahduttanut NATURLI’ nauttii maailmalla suosiota myös fleksaajien keskuudessa, ja brändin tuotteita myydään jo 16 eri maassa. Brändin missio onkin saada ihmiset kiinnostumaan kasvipohjaisista tuotteista ja rohkaista kaikkia kokeilemaan ja muuttamaan ruokavaliotaan annos kerrallaan kestävämpään suuntaan.

”NATURLI’n suosio perustuu tuotteiden hyvään makuun ja helppokäyttöisyyteen. Esimerkiksi pakastealtaasta löytyvä NATURLI’ Minced on erinomainen 1:1-vaihtoehto jauhelihalle ja NATURLI’ Vegaaninen levite odotettu kasvipohjainen vaihtoehto voille. Pandan lakritsia sisältävä vegaaninen jäätelö voitti puolestaan kasvipohjaiset kilpailijansa makutestissä. Vegaanisten ruokien maun tärkeys on todella ymmärretty NATURLI’lla”, kertoo NATURLI’n markkinointipäällikkö Vesa Vainio.

Suuri osa NATURLI’n tuotteista löytyy pakastealtaasta, mikä on monelle kotikokille iso apu ruokien säilyvyyden ja ruokahävikin ehkäisemisen kannalta.

Kasviproteiiniuutuudet kaupoissa lokakuussa

Suosittu NATURLI’ Minced Pea Based – Vegaaninen Jauhis sisältää runsaasti herneproteiinia ja toimii loistavasti esimerkiksi kastikkeissa ja pihveissä. Jauhis ei sisällä lainkaan soijaa tai lisättyä suolaa, ja sen pakkaus on valmistettu 80 % kierrätetystä muovista.

Hernepohjaiset ja gluteenittomat NATURLI’ Chick Free Vegaaniset nugetit ovat helppo ja nopea tapa kasvipohjaisen ruoan valmistamiseen koko perheelle.

NATURLI’ Kasvispyörykät ovat myös gluteenittomia, helppokäyttöisiä ja herkullisia. Pyörykät toimivat hyvin esimerkiksi kastikkeissa tai ihan sellaisenaan lämmitettynä.

Toivotut vegaaniset vaihtoehdot leivän päälle, ruoanlaittoon ja leivontaan

NATURLI’ Vegaaninen luomulevite on kasvipohjainen vaihtoehto voille, ja yksi brändin suosituimmista tuotteista maailmalla. Maidoton levite on valmistettu laadukkaasta luomuöljystä, ja siinä on tasapainoinen, voinmakuinen ja miedosti mantelinen maku.

NATURLI’ Vegaaninen Block luomurasvaseos sopii puolestaan leivontaan ja paistamiseen ja tuo helpotusta monen vegaanileipurin ja -kokin arkeen. 

Vegaanisessa herkuttelujäätelössä aitoa Pandan lakritsia

Vegaanisia jäätelöitä löytyy jo useammalta brändiltä, mutta Foodwestin kuluttajilla tekemän makutestin voittaja on tässä — Pandan lakritsia sisältävä täyteläisen pehmeä NATURLI’ Lakritsijäätelöä lakritsipaloilla – Vegaaninen jäätelö miellytti makutestissä sekä vegaanisten että tavallisten jäätelöiden käyttäjiä.

NATURLI’n vegaanijäätelöiden sarjaa täydentävät suklaahippuja sisältävä vadelmajäätelö NATURLI’ Vadelma ja Suklaa – Vegaaninen jäätelö sekä suolaisen kinuskin ystäville suunnattu NATURLI’ Suolainen Kinuski ja Paahdetut Mantelit – Vegaaninen jäätelö, jossa maistuu myös paahdettu manteli.  

Lisätietoja ja tuotekuvat:

Markkinointipäällikkö Vesa Vainio, vesa.vainio@orkla.fi
Viestintäasiantuntija Eine Alho, eine.alho@orkla.fi

*NATURLI’-kuluttajatutkimus, Foodwest 3/2020.

Aiheet

Kategoriat


Orkla on Pohjoismaiden suurin päivittäistavarakaupan tuotemerkkien toimittaja. Edustamme Suomessa yli 70 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen. 



Yhteyshenkilöt

Nina Olin

Nina Olin

Lehdistön yhteyshenkilö HR- ja viestintäjohtaja 0505727470
Eine Alho

Eine Alho

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager / Viestintäpäällikkö 0503053057

Edustamme Suomessa yli 60 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen

Haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat vastuullisempia valintoja. Suomessa toimivat Orkla-yritykset edustavat yli 60 rakastettua tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.

Orkla Finland
Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi