Ohita
Pandemiasta huolimatta Orkla jatkoi vuonna 2020 tavoitteellista työtään vastuullisuuden saralla.
Pandemiasta huolimatta Orkla jatkoi vuonna 2020 tavoitteellista työtään vastuullisuuden saralla.

Tiedote -

Orkla vahvasti mukana vastuullisuuden edistämisessä

Orklan vuosikertomus ja vastuullisuusraportti 2020 on julkaistu.

Vuosi 2020 oli koronaviruspandemian aikaa. Ruoka-, hygienia- ja kodinpuhdistustuotteiden tuottajana ja toimittajana Orklan asema yhteiskunnan toimivuuden kannalta oli merkittävä.

“Tämä on vastuu, jonka olemme ottaneet vastaan suurimmalla mahdollisella vakavuudella”, painottaa Orklan konsernijohtaja Jaan Ivar Semlitsch.

Vuosikertomuksesta ja vastuullisuusraportista 2020 käy selkeästi ilmi, että vuosi oli kriisinhallinnan kannalta haasteellinen koko konsernille, jolla on yhteensä 105 tehdasta 20 maassa ja joka työllistää yli 18 000 henkilöä.

Suomi on Orklan kolmanneksi suurin markkina Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa toimivien yritysten vuoden 2020 yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 425 miljoonaa euroa, ja Orkla työllistää Suomessa yhteensä noin 720 ammattilaista. Tuotantoa on kolmella tehtaalla.

“Tärkein tavoitteemme koko pandemian aikana on ollut huolehtia henkilöstömme terveydestä sekä minimoida tartuntojen leviämistä. Olemme myös halunneet varmistaa tuotteidemme saatavuuden niin asiakkaillemme kuin kuluttajille", kertoo Nina Olin, Orklan viestintäjohtaja Suomessa.

Hienoa kehitystä vastuullisuustyössä

Pandemiasta huolimatta Orkla jatkoi tavoitteellista työtään vastuullisuuden saralla. Panostuksia on tehty muun muassa kasvipohjaisten tuotteiden valikoiman laajentamiseen, vastuullisiin raaka-aineisiin ja pakkauksiin sekä ilmastovaikutuksen pienentämiseen.

“Tärkein tekomme vastuullisuuden edistämisessä on mahdollistaa vastuullisempi kuluttaminen. YK:n kestävän kehityksen tavoite 12 – vastuullinen kuluttaminen – on meille ruoka- ja kuluttajatuotteiden toimittajana tekemisen keskiössä", Olin sanoo.

Kasvihuonepäästöjen vähentäminen

Konsernitasolla Orkla on pienentänyt omien toimintojensa kasvihuonepäästöjä 62 % vuodesta 2014. Yhteensä 47 % Orklan käyttämästä energiasta tulee uusiutuvista lähteistä. Orkla on siis hyvällä mallilla 63 % vähennyksen tavoitteen saavuttamisessa kasvihuonepäästöissä vuoteen 2025 mennessä ja 77 % vähennyksen saavuttamisessa vuoteen 2040 mennessä.

Orklan tavoitteet on vahvistettu Science Based Targets Initiativen kautta, ja ne ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 ˚C tavoitteen kanssa.

“Kasvihuonepäästöjen vähentäminen on yksi tärkeimmistä vastuullisuustavoitteistamme. Olemme sitoutuneet tähän kautta koko arvoketjun, myös Suomessa. Taffelin ja Oolannin tehtaalla Ahvenanmaalla olemme esimerkiksi siirtyneet paikallisesti tuotettuun tuulivoimaan”, Olin vahvistaa.

Vuonna 2020 Orkla arvioitiin ilmastotoimiltaan yhdeksi maailman parhaimmista yrityksistä. Arvion teki kansainvälinen, voittoa tavoittelematon ilmastojärjestö CDP (Carbon Disclosure Project), joka antoi Orklalle parhaan mahdollisen A-arvosanan. Orkla sijoittui 270 parhaan yrityksen joukkoon yhteensä 9600 yrityksen joukosta.

Painopiste kasvipohjaisissa tuotteissa

Yhä useampi kuluttaja haluaa vähentää omaa ilmastovaikutustaan ja valitsee kasvipohjaisia tuotteita. Kasvipohjaiset tuotteet ovatkin yksi Orklan fokusalueista.

“Tavoitteemme on tuoda kasvipohjaiset tuotteet osaksi jokaisen ruokavaliota, ei vain vegaanien tai kasvissyöjien. Suomessa olemme tuoneet markkinoille muun muassa täysin kasvipohjaisen tuotesarja NATURLI'n sekä kasvipohjaisia vaihtoehtoja esimerkiksi Möller kalanmaksaöljylle. Ja lisää on tulossa", Olin kertoo.

Vastuullisuus alkaa raaka-aineista

Orklan tavoitteena on 100 % vastuulliset raaka-aineet, ja keskiössä ovat myös vastuulliset pakkausmateriaalit.

”Vuonna 2020 merkittävä saavutus Suomessa oli täysi palmuöljyttömyys kaikissa suklaatuotteissamme. Myös kaikki käyttämämme kaakao on sertifioitua, kuten myös lähes kaikki kalatuotteemme. Tekstiilituotteissa käytämme raaka-aineina muun muassa sertifioitua luomupuuvillaa sekä kierrätettyä mikrokuitua. Kaikki merinovillavaatteemme ovat mulesing-vapaita", Olin listaa.

Orklan tavoitteena on, että 100 % pakkausmateriaaleista on kierrätettäviä ja 75 % valmistettu ainakin osittain kierrätysmateriaaleista. Konsernitasolla saavutettu tulos vuoden 2020 jälkeen on se, että pakkauksista 95 % on kierrätettäviä ja 45 % pakkausmateriaaleista on valmistettu joko kokonaan tai osittain kierrätysmateriaalista.

”Kierrätysmuovia löytyy muun muassa Lumme-kodinpuhdistustuotteista, Jordan Green Clean -suuhygieniatuotteista ja Felix-ketsuppipulloista. Lisää tuotteita on tulossa vuoden 2021 aikana, joten olemme koko ajan lähempänä tavoitettamme", Olin valaisee.

Tuotteita terveellisemmän elämäntavan puolesta

Orkla on vähentänyt vuodesta 2015 tyydyttyneen rasvan käyttöä tuotteissaan 14 %. Panostuksia tehdään myös jatkuvasti suolan ja sokerin vähentämiseen. Vuonna 2020 sokeria vähennettiin yhteensä 2234 tonnia (vähennys 9 %) ja suolaa yhteensä 168 tonnia (vähennys 6,5 %).

”Haluamme tarjota kuluttajille terveellisempiä valintoja, arjen pieniä herkkuhetkiä unohtamatta. Siksi panostamme jatkuvasti suolan, sokerin ja rasvan vähentämiseen ja tarjoamme kuluttajille myös pienempiä pakkauskokoja herkuttelutuotteista. Lisäämme myös koko ajan Sydänmerkillä varustettujen tuotteidemme määrää", Olin kertoo.

Vastuullisuuden mittaaminen

Orkla Sustainable Life Barometer -tutkimuksen mukaan 71 % suomalaisista kuluttajista haluaa valita vastuulliseksi kokemiaan tuotteita ja 65 % valitsee tuotteita, joilla on alhaisempi ilmastovaikutus.

”Nämä tulokset velvoittavat meitä kehittämään tuotevalikoimaamme yhä vastuullisempaan suuntaan. Olemme luoneet kriteeristön vastuullisille tuotteille ja mittaamme jatkuvasti vastuullisten tuotteiden osuuden kehittymistä. Näin haluamme varmistaa, että olemme oikealla tiellä arvoketjumme jokaisessa osassa”, Olin sanoo.

Orklan vuosikertomuksen ja vastuullisuusraportin 2020 löydät kokonaisuudessaan täältä.


Aiheet

Kategoriat


Orkla on Pohjoismaiden suurin päivittäistavarakaupan tuotemerkkien toimittaja. Edustamme Suomessa yli 70 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen. 



Yhteyshenkilöt

Nina Olin

Nina Olin

Lehdistön yhteyshenkilö HR- ja viestintäjohtaja 0505727470

Edustamme Suomessa yli 60 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen

Haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat vastuullisempia valintoja. Suomessa toimivat Orkla-yritykset edustavat yli 60 rakastettua tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.

Orkla Finland
Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi