Ohita
Lumme-sarjan pakkaukset uudistuvat marraskuusta alkaen. Uudet pakkaukset viestivät aiempaa paremmin tuotteiden ominaisuuksista, ympäristötietoisuudesta ja tehokkuudesta.
Lumme-sarjan pakkaukset uudistuvat marraskuusta alkaen. Uudet pakkaukset viestivät aiempaa paremmin tuotteiden ominaisuuksista, ympäristötietoisuudesta ja tehokkuudesta.

Tiedote -

Pienillä muutoksilla kohti ekologisempaa pyykinpesua

Yhä useampi suomalainen suosii ympäristöystävällisiä tuotteita. Yli kaksi kolmasosaa kuluttajista on kiinnostunut siitä, mitä voi henkilökohtaisesti tehdä ympäristön suojelemiseksi.* Marttojen mukaan suomalaiset ovat lähtökohtaisesti taitavia pyykkääjiä, mutta turhan pyykinpesun välttämisellä ja liiallisista pesuainemääristä nipistämällä saavutettaisiin ekologisesti kestäviä tuloksia. Pohjoismaisissa Lumme-pyykinpesuaineissa yhdistyvät tehokkuus ja ympäristötietoisuus. Nestemäiset tiivisteet Lumme Kirjopyykki, Valkopyykki sekä Sensitive Kirjopyykki saavat uudet pakkaukset marraskuussa.

Maalaisjärkeä pyykkipäivään – säästä vaivaa, kukkaroa ja ympäristöä

Suomalaiset taitavat pyykinpesun perusteet hyvin. Tapoja on aivan yhtä monta kuin pyykkäreitäkin, mutta lopputulos on silti puhdasta. Osa kuluttajista pesee likaantuneet vaatteet saman tien pienillä koneellisilla, toiset kerryttävät pyykkivuorta ja pesevät isompia koneellisia. Valveutuneet muistavat esikäsitellä tahrat välittömästi, vaikka vaate tai tekstiili odottaisikin tovin pesuun pääsyä.

– Ennakkokäsityksistä poiketen suomalaiset ovat varsin taitavia lajittelemaan pyykkinsä. Takavuosien kampanjointi punaisesta sukkaparista valkopyykin seassa on opettanut kuluttajat lajittelemaan vaaleat, kirjavat ja tummat tekstiilit erikseen. Myös materiaalien monipuolistuminen, esimerkiksi teknisissä urheiluvaatteissa, ovat opettaneet monia lukemaan tekstiilien hoito-ohjemerkintöjä, summaa kotitalouden asiantuntija Hanna Pikkarainen Uudenmaan Martoista.

Asiantuntija kuitenkin tietää kertoa, että suomalaiset laistavat usein jälkikäsittelystä. Monissa kotitalouksissa silittäminen tai mankelointi eivät kuitenkaan kuulu pyykinkäsittelyn arkeen. Jälkikäsittelyllä sileytetään ja parannetaan tekstiilien ulkonäköä sekä vähennetään pölyävyyttä.

– Monet myös pesevät vaatteita liikaa. Tahrattomien vaatteiden tuulettaminen riittää raikastamaan vaatteet käytön jälkeen. Puolipuhtaan pyykin osalta tahrojen esikäsittely, esimerkiksi vaatteen hikikainaloiden osalta, vähentää pesuaineen tarvetta ja on siten ekologisesti kestävä valinta, kertoo Pikkarainen.

Lumme-pyykinpesuaineiden pakkaukset uudistuvat

Pohjoismaiset Lumme-pyykinpesunesteet ovat fosfaatittomia ja zeoliitittomia. Kaikki ainesosat ovat biologisesti hajoavia. Tuotteet ovat helposti huuhtoutuvia, ja ne pesevät pyykin tehokkaasti puhtaaksi. Lumme-pyykinpesunesteiden tarvittava annostusmäärä on alhainen tiiviin koostumuksen ansiosta. Yhteen koneelliseen pyykkiä tarvitaan vain 40 ml pesuainetta, joten yhdellä pakkauksella pesee 20 koneellista normaalilikaista pyykkiä.

Lumme Kirjopyykki on hellävarainen sekä pyykin väreille että ympäristölle. Täysin hajusteeton Sensitive Kirjopyykki sopii erityisesti allergisille ja herkkäihoisille. Tuotteen hajusteettomuus ei vaikuta puhdistaviin ominaisuuksiin tai tehoon. Sensitive Kirjopyykki on kehitetty yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa. Lumme Valkopyykki pesee valkopyykin tehokkaasti puhtaaksi ilman valkaisuainetta säilyttäen valkoisen valkoisena pesusta toiseen.

Lumme-tuotteille on myönnetty Joutsenmerkki, joka myönnetään vain sellaisille tuotteille ja palveluille, jotka ovat ympäristön kannalta oman tuoteryhmänsä parhaita sekä vastaavat teholtaan ja ominaisuuksiltaan tuoteryhmän vastaavia tuotteita. Tuotteiden ekologisuus on huomioitu myös pakkauksissa, jotka ovat täysin kierrätettävissä.

Lumme-sarjan pakkaukset uudistuvat marraskuusta alkaen. Uudet pakkaukset viestivät aiempaa paremmin tuotteiden ominaisuuksista, ympäristötietoisuudesta ja tehokkuudesta.

Tuotetiedot:Lumme Kirjopyykki, Sensitive Kirjopyykki ja Valkopyykki, pakkauskoko 800 ml, hinta noin 3,49 euroa.

Kuluttajatiedustelut:Orkla Care Oy, puh. 010 218 3700

Lisätietoja:Orkla Care Oy
Annika Lybeck, Brand Manager 

annika.lybeck@orkla.fi

* Joutsenmerkin teettämä tutkimus 03/2015

Aiheet

Kategoriat


Orkla Care Finland on maamme johtava toimija ja alan vastuullinen kehittäjä henkilökohtaisen hyvinvoinnin tuotteissa, terveystuotteissa, haavanhoidossa sekä kotitalouden puhdistustuotteissa.



Yhteyshenkilöt

Nina Olin

Nina Olin

Lehdistön yhteyshenkilö HR- ja viestintäjohtaja 0505727470
Eine Alho

Eine Alho

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager / Viestintäpäällikkö 0503053057

Edustamme Suomessa yli 60 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen

Haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat vastuullisempia valintoja. Suomessa toimivat Orkla-yritykset edustavat yli 60 rakastettua tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.

Orkla Finland
Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi