Ohita
Sana-sol Vitanallet lahjoitti Sairaalaklovnien toimintaan 10 000 €. Kuvassa viestintäpäällikkö Susanna Nikko sekä Sairaalaklovnien toiminnanjohtaja Aino Viertola.
Sana-sol Vitanallet lahjoitti Sairaalaklovnien toimintaan 10 000 €. Kuvassa viestintäpäällikkö Susanna Nikko sekä Sairaalaklovnien toiminnanjohtaja Aino Viertola.

Tiedote -

Sana-sol Vitanalleilta 10 000 euroa Sairaalaklovneille

Sairaalaklovnit kiertävät yliopistollisten sairaaloiden lastenosastoilla viihdyttämässä pieniä potilaita ja heidän perheenjäseniään. Vuonna 2015 lähes 50 000 henkilöä pääsi nauttimaan klovnien vierailusta. Sana-sol Vitanallet on lahjoittanut 10 000 euroa Sairaalaklovnit ry:lle.

Sairaalaklovnit ry:n toiminta alkoi vuonna 2002. Yhdistyksen toiminta on täysin lahjoitusten varassa.

– Yhteistyö Sairaalaklovnien kanssa on meille sydämen asia, ja haluamme olla mukana tukemassa tärkeää työtä, kertoo Sana-solin tuotepäällikkö Anu Tuominen.

– Olemme äärimmäisen kiitollisia Vitanallejen lahjoituksesta. Lahjoitukset mahdollistavat Sairaalaklovnien toiminnan. On hienoa, että lahjoittajat ymmärtävät tekemämme työn merkityksen ja haluavat ylläpitää toimintaamme, kertoo Sairaalaklovnien toiminnanjohtaja Aino Viertola.

Sairaalaklovnit saavat usein kiitosta roolistaan hyväntekijöinä. Viertola korjaa väärinymmärryksen:

– Sairaalaklovnit ovat ammattilaisia työssään. Hyväntekijöitä ovat Vitanallejen kaltaiset tukijamme, jotka mahdollistavat toiminnan jatkumisen.

Tänä vuonna juhlitaan Sairaalaklovnien 15-vuotista taivalta. Yhdistys on mukana hallituksen kärkihankkeessa, jossa laajennetaan sairaalaklovnien toimintaa. Tarkoituksena on arkipäiväistää erityisen stressaavia tilanteita.

Klovnit ovat mukana muun muassa valmistamassa lapsia toimenpiteisiin. Toimenpiteet nopeutuvat, koska lapset ovat paremmin valmistautuneita tilanteeseen. Myös palautuminen on nopeampaa, koska esilääkitystä voidaan vähentää. Lisäksi pienet potilaat kokevat kivun määrän pienempänä sairaalaklovnien ansiosta.

Lisätietoja:

Orkla Care
Anu Tuominen, Brand Manager
0400 848 425, anu.tuominen@orkla.fi
Uutishuone ja Twitter: www.orklacare.fi/media, @OrklaCareOy
Sairaalaklovnit

Sairaalaklovnit ovat ammattitaiteilijoita, jotka ovat erikoistuneet työskentelyyn lasten parissa. He osaavat toimia sairaalassa hienovaraisesti, hoitotoimenpiteitä häiritsemättä. Sairaalassa oleminen ei ole kenenkään mielestä mukavaa, mutta erityisen ikävää se on lapsille. Sairaalaklovnit saavat lapset hetkeksi unohtamaan sairautensa ja antavat luvan hyvälle mielelle ja hulluttelulle keskellä sairaalapäivää. www.sairaalaklovnit.fi, www.facebook.com/Sairaalaklovnit.

Sana-sol Vitanallet
Sana-sol Vitanallet on päivittäinen vitamiinilisä pehmeässä ja pureskeltavassa muodossa. Tuote sisältää yhdeksää eri vitamiinia. Esimerkiksi D-vitamiini edistää luuston ja immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. B6-, B12- ja C-vitamiini auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta.[1]

[1] EFSA: EU Register on nutrition and health claims 2012

Linkit

Aiheet

Kategoriat


Orkla Care Finland on maamme johtava toimija ja alan vastuullinen kehittäjä henkilökohtaisen hyvinvoinnin tuotteissa, terveystuotteissa, haavanhoidossa sekä kotitalouden puhdistustuotteissa.



Yhteyshenkilöt

Nina Olin

Nina Olin

Lehdistön yhteyshenkilö HR- ja viestintäjohtaja 0505727470
Eine Alho

Eine Alho

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager / Viestintäpäällikkö 0503053057

Edustamme Suomessa yli 60 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen

Haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat vastuullisempia valintoja. Suomessa toimivat Orkla-yritykset edustavat yli 60 rakastettua tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.

Orkla Finland
Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi