Ohita
Kaksi Salibandyliigan ottelua 20 tunnissa – mikä avuksi?

Uutinen -

Kaksi Salibandyliigan ottelua 20 tunnissa – mikä avuksi?

Westend Indiansin maaliahne hyökkääjä Mikael Sievänen käyttää Maxim-tuotteita ennen harjoittelua, harjoittelun aikana sekä harjoittelun jälkeen. Loka-marraskuun vaihteessa tuotteet joutuivat testiin, kun Westend Indians pelasi kaksi kovaa ottelua viikonlopun aikana.

Salibandyliigassa pelaavan Westend Indiansin hyökkääjä Mikael Sievänen, 26, on tunnettu pelaajaurallaan raatajana, joka antaa kentällä kaikkensa eikä välttämättä koreile maali- ja pistetilaston kärkisijoilla. Kausi 2015 on kuitenkin ollut erilainen.

Kauden kymmenessä ensimmäisessä pelissä Sievänen iski pallon vastustajan maaliin 12 kertaa. Osa lajin asiantuntijoista ehdotti Sievästä jopa Salibandyliigan lokakuun pelaajaksi. Suorituskyvyn paranemisesta Sievänen antaa kiitosta myös Maxim-tuotteille.

– Palautus- ja tankkausjuomat ovat todella tärkeitä minulle. Niiden avulla olen pystynyt parantamaan suoritustani ja kehittymään. Olen saanut lisää voimaa ja räjähtävyyttä peliini ja minulla on riittävästi energiaa treenata päivästä toiseen. Uskon, että siitä iso kiitos kuuluu Maxim-tuotteille.

Kaksi ottelua samana viikonloppuna

Loka-marraskuun vaiheessa Westend Indiansilla oli ohjelmassaan kaksi ottelua saman viikonlopun aikana. Lauantaina oli kohdattava helsinkiläinen M-Team Pasilassa ja sunnuntaina vastassa oli paikallisottelussa toinen espoolaisjoukkue, Oilers.

Sieväsen valmistautuminen kahden pelin viikonloppuun alkoi perjantaina valmistavien harjoitusten jälkeen.

– Join normaaliin tapaan palautusjuomaa, jotta saisin lihakset palautumaan nopeasti ja energiatasot taas korkealle. Pelipäivän aamuna käyn aina kevyellä lenkillä, syön aamupalan ja rentoudun. Ottelupäivänä söin kunnon pastapitoisen ruoan noin 4−5 tuntia ennen peliä ja vielä ennen hallille lähtöä join Maxim Carbo Loader -tankkausjuomaa, Westend Indiansin varakapteenina toimiva Sievänen kertaa.

Maximin tankkausjuomasta on tullut kauden mittaan kiinteä osa Sieväsen harjoittelua.

– Otin tälle kaudelle käyttöön Maxim Carbo Loaderin ja olen ollut siihen todella tyytyväinen. Tuntuu, että energiaa on enemmän ja jaksan paremmin kentällä. Sekoitan sen yleensä maitoon tai veteen, ja se tuo lisänä mukavan makean maun. Maxim-urheiluravinteet auttoivat minua palautumaan sunnuntain peliin ja sain tankattua tarpeeksi hiilihydraatteja energiseen suoritukseen. Peliin oli kiva lähteä, kun oli pirteä ja palautunut olo.

Lauantaina Westend Indians pelasi tasapelin helsinkiläistä M-Teamia vastaan. Sunnuntaina paikallistaistelussa Oilers oli parempi lukemin 8–5, mutta jotakin Westend Indiansin palautumisesta ja valmistautumisesta kertoo sunnuntain ottelun loppuhetket. Westend Indians voitti ottelun päätöserän 3–1 ja nousi vielä taistelemaan jopa voitosta. Siitäkin huolimatta, että takana oli tuossa vaiheessa 100 minuuttia peliä alle vuorokaudessa ja lukuisia räjähtäviä vaihtoja.

Kuva: Joni Winsten / Westend Indians

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Nina Olin

Nina Olin

Lehdistön yhteyshenkilö HR- ja viestintäjohtaja 0505727470
Eine Alho

Eine Alho

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager / Viestintäpäällikkö 0503053057

Liittyvä sisältö

Edustamme Suomessa yli 60 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen

Haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat vastuullisempia valintoja. Suomessa toimivat Orkla-yritykset edustavat yli 60 rakastettua tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.

Orkla Finland
Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi