Ohita

Uutisarkisto

Terveet elämäntavat – mutta mitä kuuluu hampaille?

Terveet elämäntavat – mutta mitä kuuluu hampaille?

Noudatatko ohjetta ”juo vettä ja syö vähän kerrallaan ja noin viisi kertaa päivässä”? Se voi tehdä hallaa hampaillesi. Hyvilläkin elämäntavoilla voi olla yllättäviä seurauksia. Miten ongelmia voi sitten ehkäistä?

Ensin pesu, sitten pusu

Ensin pesu, sitten pusu

Vanhempana olet vastuussa lastesi hammashuollosta, joka antaa hyvän pohjan hammashygienialle koko elämän ajaksi. Näin voit auttaa lastasi saamaan vahvat ja hyvät hampaat.

Jordan on pohjoismainen suunhoidon asiantuntija

Jordan on pohjoismainen suunhoidon asiantuntija

​Kaikki alkoi tanskalaisesta kammantekijästä, Wilhelm Jordanista kun hän perusti Jordanin Norjassa vuonna 1837. Jo lähes 180 vuoden ajan Jordan on luonut suunhoidon innovaatioita helpottamaan kuluttajien arkea. Suomessa Jordan-hammasharjoja on myyty 1960-luvulta lähtien.

Näin jaksat pirteänä kesälomaan – lääkärin viisi vinkkiä

Näin jaksat pirteänä kesälomaan – lääkärin viisi vinkkiä

Näillä pohjoisilla leveysasteilla jopa joka viides kärsii talviväsymyksestä. Kun kevät alkaa ottaa voittoa talvesta, lisääntyvä valo piristää mieltä kummasti. Omasta hyvinvoinnista kannattaa kuitenkin huolehtia edelleen, sillä esimerkiksi D-vitamiinia ei vielä saa tarpeeksi kevätauringosta. Viiden simppelin vinkin avulla olo pysyy pirteänä koko kevään.

Möller Aktiva on kolmitehoinen uutuus aktiiviseen elämään

Möller Aktiva on kolmitehoinen uutuus aktiiviseen elämään

Suomalaiset elävät aktiivista elämää, ja varsinkin suurin osa yli viisikymmentävuotiaista harrastaa liikuntaa säännöllisesti ja pyrkii pitämään itsestään huolta. Möllerin uutuustuote Aktiva on kolmitehoinen ravintolisä, joka sisältää ainutlaatuisen yhdistelmän omega-3-rasvahappoja, magnesiumia ja D-vitamiinia – ravintoaineita, joiden merkitys korostuu ikääntyessä.

Pehmeä, sitruunanmakuinen Möller-kalaöljy

Pehmeä, sitruunanmakuinen Möller-kalaöljy

Möllerin ainutlaatuisessa kalaöljytuotteessa ei ole öljymäistä koostumusta eikä kalan makua. Paha maku ja öljyinen koostumus ovat yleisimpiä syitä, miksi osa kuluttajista ei halua käyttää omega-3- ja kalaöljyvalmisteita. Monet kalaöljykapseleita käyttävistä kuluttajista kokevat kapselit isoiksi, minkä lisäksi osa kärsii niiden käytön jälkeisestä röyhtäilystä.

Tavoitteena puolimaraton? – Huippu-urheilija Kaisa Mäkäräisen vinkit harjoitteluun

Tavoitteena puolimaraton? – Huippu-urheilija Kaisa Mäkäräisen vinkit harjoitteluun

​Juoksetko pari kertaa viikossa ja sinusta tuntuu että et edisty lainkaan? Haaveiletko osallistumisesta puolimaratonille? Huippu-urheilija, ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen antaa vinkit tehokkaaseen kestävyysharjoitteluun. Kestävyysjuoksuvalmentaja Jouni Leppäsaajon 10 viikkoisen juoksuohjelman läpikäytyäsi olet valmis puolimaratonille.

Visionäärinen Steve Jennings kehitti Maxim-urheiluravinteet

Visionäärinen Steve Jennings kehitti Maxim-urheiluravinteet

​Maximin perusti vuonna 1991 englantilainen kilpapyöräilijä Steve Jennings. Hän kehitti ensimmäisen ns. energiajuoman, josta tuli helppo ja nopeaa tapa saada energiaa. Tuote sai nimekseen Energy Mix (nykyiseltä nimeltään Carbo Loader). Uusi energiajuoma ei jäänyt muilta huomaamatta, ja pian Englannin olympiajoukkueen lääketieteellinen tiimi otti yhteyttä Steve Jenningsiin.

Miksi urheilijat käyttävät urheiluravinteita?

Miksi urheilijat käyttävät urheiluravinteita?

"Energiapatukat, urheilu- ja palautusjuomat sekä geelit antavat elimistölle nestettä ja tarpeellisia ravintoaineita, auttavat palautumisessa sekä ylläpitävät harjoitustasoa ja suorituskykyä. Ravinto imeytyy parhaiten ensimmäisen tunnin aikana. Hyvin säilyviä urheiluravinteita on helppo kuljettaa mukana ja ne ovat nopeasti saatavilla", Suomen Hiihtoliiton varustepäällikkö Petteri Vuorinen toteaa.

Axellus Oy on nyt Orkla Health Oy

Axellus Oy on nyt Orkla Health Oy

Norjalaiseen Orkla-konserniin kuuluva Axellus on vaihtanut nimensä. Yhtiön uusi nimi on Orkla Health. Yhtiö on Pohjoismaiden suurin terveystuotteiden valmistaja ja markkinoija, joka tunnetaan alan johtavista tuotemerkeistä. Näitä ovat mm. Möller, Nutrilett ja Maxim. Suomessa yhtiö on tähän asti käyttänyt nimeä Axellus Oy. Uusi yritysnimi Suomessa on Orkla Health Oy.

Flunssakausi lähestyy - vahvista vastustuskykyäsi!

Flunssakausi lähestyy - vahvista vastustuskykyäsi!

D-vitamiini vahvistaa vastustuskykyä. Se toimii puolustusjärjestelmämme säätelijän roolissa vähentämällä tulehdusta välittävien aineiden lisääntymistä ja vastaavasti lisäämällä antimikrobisten aineiden muodostusta elimistössämme. Useiden tutkimusten mukaan D-vitamiini auttaa torjumaan influenssaa jopa paremmin kuin tarkoitusta varten kehitetyt rokotteet.

Näytä lisää

Edustamme Suomessa yli 60 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen

Haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat vastuullisempia valintoja. Suomessa toimivat Orkla-yritykset edustavat yli 60 rakastettua tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.

Orkla Finland

Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi