Ohita

Uutisarkisto

Taffelin kolme uutta pussikonseptia Big Time, Good Time ja Snack Time vastaavat kuluttajien toiveisiin pienemmistä pakkauksista.

Perunalastujen kulutustavat ovat muutoksessa – sipsit ostetaan silti useimmiten jaettavaksi

Snacksien kulutustilanteet ovat muuttuneet viime vuosien aikana monipuolisimmiksi. Sipsipussiin tartutaan juhlien ja viikonloppujen lisäksi yhä useammin arkena ja omaksi hemmotteluksi. Suomalaiset kuluttajat toivovat pienempiä pakkauksia helpottamaan sipsien mukaan ottamista ja jokaisen syöjän oman maun mukaisten snacksien valintaa.
Suomalainen perunalastu- ja snacksbrändi Taffel on selvittä

Jutta Karppi nimitetty Orkla Suomen toimitusjohtajaksi

Jutta Karppi nimitetty Orkla Suomen toimitusjohtajaksi

Orkla Suomen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jutta Karppi (KTM) 1.1.2025 alkaen. Karppi siirtyy Orkla Suomeen Haugen Gruppenin toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen tehtävästä.
Karpilla on yli 20 vuoden kokemus päivittäistavara-, food service- ja lääketeollisuudesta sekä Suomesta että kansainvälisesti. Haugen Gruppenin lisäksi Karppi on työskennellyt muun muassa Mondelezilla, Novartik

Pandan joulun herkulliset uutuudet ja rakastetut klassikot

Pandan joulun herkulliset uutuudet ja rakastetut klassikot

Panda tuo joulusesonkiin kolme uutta konvehtimakua, joista löytyy myös vegaaniruokavalioon sopivaa herkuteltavaa. Uutuuksien lisäksi Pandan ikoniset klassikkotuotteet ovat erottamaton osa suomalaisten jouluperinteitä myös tänä vuonna.
Kolme konvehtiuutuutta loppuvuoden herkkuhetkiin
Pandan uutuuskonvehdit tarjoavat vastustamattomia makuyhdistelmiä. Kolme uutta kääreellistä konvehtipakkausta

Orkla Suomen syksyn uutuudet

Orkla Suomen syksyn uutuudet

Alkusyksy tuo kauppoihin herkullisia uutuustuotteita Orkla Suomen tuotemerkeiltä. Pandan Ahaa, Juhuu ja Tadaa -suklaapussit kutsuvat herkuttelemaan, Kartanon maalaisperunalastuissa maistuu kantarelli ja Kantolan esittelee uuden leivontaakin soveltuvan voileipävohvelin. Paulúnsin runsaskuituinen uutuusgranola tukee vatsan hyvinvointia ja Risifrutin ystävät pääsevät maistelemaan vierailevaa makua ma

Elintarvikeyhtiö Orkla Suomi, kuljetusyhtiö Scandic Trans ja Viking Line ovat aloittaneet säännölliset rahtikuljetukset biopolttoaineen voimin.

Itämeren ensimmäinen vihreä rahtikäytävä on nyt auki – Felix-ketsuppi kulkee Suomeen 90 prosenttia pienemmillä päästöillä

Elintarvikeyhtiö Orkla Suomi, kuljetusyhtiö Scandic Trans ja Viking Line ovat aloittaneet säännölliset rahtikuljetukset biopolttoaineen voimin. Ruotsin Fågelmarasta Turkuun ulottuvalla vihreällä rahtikäytävällä kuljetusten päästöt ovat 90 prosenttia aiempaa pienemmät.
Orkla-konsernin Ruotsin Fågelmarassa valmistama Felix-ketsuppi on kulkenut heinäkuun alusta lähtien Suomeen vihreän biopolttoain

Palkittu suomalainen muotoilija Yuki Abe suunnitteli Pandan lakritsista Suomen maukkaimman designtuolin.

Pandan Vaajakosken tehtaalla valmistettiin maailman ensimmäinen lakutuoli

Palkittu suomalainen muotoilija Yuki Abe suunnitteli Pandan lakritsista Suomen maukkaimman designtuolin. Tiettävästi maailman ensimmäinen lakritsista valmistettu tuoli syntyi viidestäkymmenestä kilosta kotimaista lakritsia. Lakutuoli on esillä Helsinki Design Weekillä perjantaina 13. syyskuuta päätapahtumapaikalla Paasikivenkatu 3:ssa.

Felix Italian Style Penne Mozzarella Pasta -pakasteateria on herkullista kasvisruokaa italialaiseen tapaan.

Felix tuo uusia vaihtoehtoja valmisruokiin – maukkaat arjen pelastajat löytyvät pakastealtaasta

Felix kasvattaa tuotevalikoimaansa viidellä yhden hengen pakasteaterialla. Italian ja Aasian makumaailmoja tarjoavat uutuudet vastaavat kuluttajien kasvavaan kiinnostukseen valmiita pakasteaterioita kohtaan.
- Haluamme Felix-tuoteperheen avulla kannustaa kaikkia suoritusvapaaseen arkeen ja varsinkin suoritusvapaaseen syömiseen. Ajattelemme, että ruokailun pitäisi olla ennen kaikkea mukava hetki

Orkla Suomelta keväisiä uutuuksia kauppoihin

Orkla Suomelta keväisiä uutuuksia kauppoihin

Taffelin snacks-uutuuksien joukosta löytyy muun muassa brittiläisen katukeittiön inspiroima, Suomessa valmistettu Salt & Vinegar -perunalastu, ja Panda® tuo makeishyllyyn uudet herkulliset Laban-karkit. Felix® kasvattaa Sydänmerkittyjen majoneesien sarjaa uudella chilimajoneesilla.

Perinteinen ruokailumalli muuttumassa – vanhemmat haluavat ruokailla yhdessä ja nuoret syövät mieluiten yksin

Perinteinen ruokailumalli muuttumassa – vanhemmat haluavat ruokailla yhdessä ja nuoret syövät mieluiten yksin

Perinteinen, mediankin tarjoilema mielikuva yhteisistä ruokailuhetkistä istuu tiukassa, sillä lähes 90 prosenttia yli 45-vuotiaista suomalaisista kokee, että perheen tulee ruokailla yhdessä. Toisaalta yhteiset ruokailuhetket aiheuttavat suorituspaineita yli 20 prosentille vastaajista. Moni ruokaileekin mielellään yksin – nuorista aikuisista puolet valitsee mieluiten yksinsyömisen.

Orkla Sustainable Life Barometer -webinaari: Kiinnostaako kuluttajia enää vastuullisuus?

Orkla Sustainable Life Barometer -webinaari: Kiinnostaako kuluttajia enää vastuullisuus?

Kiinnostaako kuluttajia enää vastuullisuus? Jäävätkö yritysten ja kuluttajien ilmastoteot muiden kriisien jalkoihin? Jos vastuullisuus kiinnostaa, näkyykö se arjen valinnoissa ja ostopäätöksissä?

Vuosittaisen Orkla Sustainable Life -kuluttajatutkimuksen tulokset julkaistaan perjantaina 26.1.2024, tervetuloa kuulolle webinaariin!
Tutkimusta varten on haastateltu 1000 kuluttajaa Suomesta l

Näytä lisää

Edustamme Suomessa yli 60 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen

Haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat vastuullisempia valintoja. Suomessa toimivat Orkla-yritykset edustavat yli 60 rakastettua tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.

Orkla Finland

Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi